Autolla reissuun – kuinka pitkälle on järkevä ajaa?

Itse kun suosin road trippejä omalla autolla matkaten niin usein tulee mietittyä miten pitkälle olisi mahdollista ajaa ja missä tulee raja vastaan onko se enää järkevää. Eteläisin tai kaukaisin kohde omilla matkoilla on toistaiseksi ollut Bratislava. Sinne on Tallinnasta Google-Mapsin mukaan 1654 kilometriä, kun esimerkiksi Suomen pituus on 1430km (Hanko-Nuorgam).

Latvian puolella levähdyspaikan ranta

Latvian puolella levähdyspaikan ranta Via Baltican varrella

Matkaan käytettävä aika tulee yllättävän nopeasti vastaan jos ajatellaan neljän viikon kesälomaa ja vaikka maiseman vaihtuessa näkee ja kokee paljon niin jossain vaiheessa ”monta tuntia ratissa – yksi yö hotellissa – monta tuntia ratissa” alkaa väkisinkin puuduttamaan. Omien kokemusten perusteella pyrin pitämään päiväajot mielellään 300km tietämillä. Silloin matkaaminen ei ole pelkkää ajamista ja välietapeissa ehtii ja jaksaa kierrellä ja tutustua kaupunkiin tai kylään. Myös pienten lasten kanssa ajelun pitäisi onnistua hyvin noilla päiväkilometreillä.

Tuolla 300km päiväajolla pääsisi esimerkiksi Venetsiaan seuraavin reitein:

  • Tallinna – Riika 308km
  • Riika – Kaunas 264km
  • Kaunas – Varsova 392km
  • Varsova – Krakova 295km
  • Krakova – Brno 332km
  • Brno – Graz 323km
  • Graz – Venetsia 425km
  • Ajot yhteensä 2339km

Tuossa ei ole laskettu Suomen pään ajoa Helsinkiin lähtöterminaaliin. Parin tunnin laivamatka kunnon aamiaisineen katkaiseen ajon tehokkaasti ja ensimmäisen reissupäivän aikana virtaa on yleensä siihen malliin että ajaa mielellään pidemmänkin ajon.

Vinokuusi eli helpotuspysähdys

Vinokuusi eli helpotuspysähdys

Eli viikossa ajaisi helposti Italiaan asti päivämatkojen pysyessä hyvinkin siedettävinä. Toki matkalle voi osua kaikenlaista kummallisuutta ja etenkin Puolassa kannattaa matkaan aina varata ylimääräisiä tunteja. Siellä kun on hyvin tyypillistä, että keskinopeus jää puoleen moneen muuhun naapurimaahan verrattuna. Puolan ajokokemuksista voisin joskus kirjoittaakin, niistä riittää tarinaa… :)

Auton hätäkorjausta Tsekissä

Auton hätäkorjausta Tsekissä

Jos Venetsiasta haluaa jatkaa vielä pidemmälle niin esimerkiksi Espanjan Barcelonaan taipaletta kertyisi vielä 1233 kilometriä lisää. Eli nelisen päivää samoilla päiväkilometreillä. Tässä vaiheessa lienee jo järkevintä miettiä missä järkevän raja menee. Jos olet kesälomalla liikenteessä normityöläisen neljän viikon rajoissa niin yhden yön pysähdyksillä lomasta on jo puolet kulutettu Venetsiaan asti ulottuvalla matkalla (paluumatka huomioiden). Jos taas ajaisi samalla periaatteella Barcelonaan asti niin kolme viikkoa neljästä lomaviikosta olisi jo käytetty.

Pieni Merenneito Kööpenhaminassa

Pieni Merenneito Kööpenhaminassa

Vaikka itse haluaisin ajaa Espanjaan asti niin tavallisella neljän viikon lomalla en siihen lähtisi. Yhden yön pysähdyksillä matkaaminen on pidemmän päälle todella raskasta joten parin-kolmen yön pysähdykset ovat kuin keidas keskellä aavikkoa jo muutamankin ajopäivän jälkeen. Tuohon esimerkin Venetsiaan ajoon itse ottaisin ainakin pari lepoyötä lisää. Silloin oltaisiin järkevällä tasolla ja loma tuntuisikin lomalta.

Liikennemerkkejä ei aina ymmärrä

Liikennemerkkejä ei aina ymmärrä

Neljän viikon aikataululla Italiaan asti ajaisi siis helposti vähän leppoisammallakin aikataululla ja mielenkiintoisiin paikkoihin voisi jäädä pidemmäksikin aikaa. Ja jos näin pitkälle etelään päin ajelee niin paluumatkalle on aina vaihtoehtoinen mahdollisuus tulla Ruotsin kautta takaisin jolloin vältyy tylsältä saman reitin takaisinajolta.

This entry was posted in Yleinen and tagged , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Autolla reissuun – kuinka pitkälle on järkevä ajaa?

  1. On ihan totta, että liikaa ei kannata ahnehtia. Ja ajopäiviä suunnitellessa kannattaa pitää mielessä, että aina tulee yllätyksiä. Ruuhkia, eksymisiä, nähtävyys, josta ei ollut aiemmin kuullut ja johon haluaa tutustua.

    Lisäksi kilometrien määrä ei tosiaan kerro sitä kuinka pitkälle ehtii. Vuoristoisilla teillä ei voi ajella kauhean lujaa, joten matkaan käytetty aika helposti tuplaantuu tai triplaantuu. Olisi kiva kuulla Puolan kokemuksistasi. Olen itsekin siellä ajellut autolla, mutta monta vuotta sitten. Hirveän nopee emme kyllä päässeet eteenpäin ja sen muistan, että rekkoja riitti :)

  2. Nallekarkki says:

    Joo kyllä noista kaikista maista missä itse olen ajellut juurikin Puola on ihan omassa luokassaan, pitänee joku päivä muistella tarkemmin ja kirjotella mitä kaikkea siellä(kin) on sattunut autoillessa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>