Slovenian Ljubljana, tänne ehdottomasti uudestaan!

Kahden viikon länsi-Euroopan kiertämisen jälkeen ensimmäinen itä-Euroopan kohteemme oli Slovenian pääkaupunki Ljubljana. Heti ensimmäisistä hetkistä hotellista liikkeelle lähdön jälkeen oli todella hyvä fiilis. Ikään kuin olisi kaksi viikkoa taivaltanut sumussa ja nyt näkisi ensimmäistä kertaa auringon. Tässä kaupungissa kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Mhotel Ljubljanassa

Mhotel Ljubljanassa

Huone oli melkeinpä jättiläinen, ei tarvinnut miettiä miten saa matkasängyn ja vaunut mahtumaan

Huone oli melkeinpä jättiläinen, ei tarvinnut miettiä miten saa matkasängyn ja vaunut mahtumaan

Hotellimme Mhotel sijaitsee reilu pari kilometriä keskustasta, joten päätimme suoraan mennä julkisilla välineillä – jos siis niihin mahtuisi vaunujen kanssa. Ensimmäisen bussin nähtyämme ostimme suoraan Urban cardin, paikallisliikenteen maksukortin ja latasimme siihen 8 matkaa. Kortti maksoi 2 euroa ja yksi matka 1,2 euroa. Bussit ovat uusia, suuria ja ilmastoituja joihin menee heittämällä niin lastenvaunut kuin pyörätuolitkin.

Paikallista olutta kuuluu aina maistaa, tämä Ljubljanalainen olut oli hyvää

Paikallista olutta kuuluu aina maistaa, tämä Ljubljanalainen olut oli hyvää

Joki halkoo Ljubljanaa

Joki halkoo Ljubljanaa

Kaupungilla päätimme pysähtyä hengähtämään ensimmäiselle terassille, sillä olimme pitkän ajon jälkeen lähteneet käytännössä samantien hotellilta liikkeelle. Iso olut maksoi 2,5 euroa ja palvelu oli ensiluokkaista. Siitä jatkoimme kaupungille ihastelemaan hienoja vanhoja rakennuksia ja rentoa kivaa tunnelmaa.

Julkinen invavessa / lastenhoitotila

Julkinen invavessa / lastenhoitotila

Länsi-Euroopassa kierrätys on tuntematon käsite, täällä ei

Länsi-Euroopassa kierrätys on tuntematon käsite, täällä ei

Julkisia wc-tiloja on Ljubljanassa reilusti ja moneen on mahdollista mennä niin lastenvaunuilla kuin pyörätuolilla. Ensimmäistä kertaa koko reissumme aikana! Saapuminen Sloveniaan oli monessakin mielessä kuin olisi tullut jostain epämääräisestä pimeästä sivistyksen luokse. Jopa julkisia lastenhoitotilojakin näyttää löytyvän!

Lohikäärmesiltaa vartioi hienot lohikäärmeet

Lohikäärmesiltaa vartioi hienot lohikäärmeet

Kaunis kaupunki tämä Ljubljana!

Kaunis kaupunki tämä Ljubljana!

Ruokapaikaksi valitsimme paikallisia herkkuja tarjoavan pikkuravintolan. Paikallinen makkara Kranjska oli todella maukasta, ihan kuten olin odottanutkin. Jos makkaroista tykkää niin kannattaa suunnata itä-Eurooppaan ja rohkeasti kokeilla paikallisia erikoisuuksia.

Paikallinen makkara Kranjska, suosittelen!

Paikallinen makkara Kranjska, suosittelen!

Nähtävää tässä kaupungissa tuntuu olevan niin paljon, että heittämällä menisi kaksi viikkoa ja tuskin tulisi aika pitkäksi. Ljubljanan linna heti keskustan vieressä korkean mäen päällä näytti kiinnostavalta joten lähdimme kokeilemaan miten sinne onnistuisi mennä. Suuntasimme mäen päälle vievän Funicularin eli vinohissin(?) luokse ja sehän sattui olemaan uusi, tilava ja tarkoitettu jälleen kerran myös lastenvaunujen ym kuljetukseen. Jes!

Funicular nousi 70 metriä rinnettä ylös

Funicular nousi 70 metriä rinnettä ylös

Linnan muurilta näki kauas

Linnan muurilta näki kauas

Linnassa pääsi hissillä linnan pihalle, joihinkin linnan kohteisiin oli muutamia portaita. Toisaalle sai jättää vaunut työntekijän vartioitavaksi. Länsi-Euroopan jälkeen olo oli kuin kuninkaalla. Lastenvaunujen kanssakin kulkien olet ihminen ja toivottukin! En tiedä minkä verran täällä käy suomalaisia, mutta pariinkin otteeseen päivän aikana arvattiin tai tunnistettiin oikein mistä päin olemme. Yksi linnan työntekijöistä myös kiitti ja toivotti hyvää matkaa suomeksi 😮

Kidutusmuseossa oli melkoisia vimpaimia, tämä polvenmurskain sieltä kevyemmästä päästä

Kidutusmuseossa oli melkoisia vimpaimia, tämä polvenmurskain sieltä kevyemmästä päästä

Ljubljanan linnasta kaupunkinäkymää

Ljubljanan linnasta kaupunkinäkymää

Linnan jälkeen pyörimme kaupungilla ja menimme jokiristeilylle. Oli kiva nähdä kaunista kaupunkia jokilaivan kyydistä ja huomata, että kauneus jatkuu myös varsinaisen keskustan ulkopuolellakin.

Sillankaiteita oli koristeltu kaikenlaisilla hienouksilla

Sillankaiteita oli koristeltu kaikenlaisilla hienouksilla

Näkymää jokiristeilyltä

Näkymää jokiristeilyltä

Lemmenlukkoja tuntuu olevan melkein joka kaupungissa

Lemmenlukkoja tuntuu olevan melkein joka kaupungissa

Pienien shoppailujen jälkeen päivä oli taas pulkassa ja oli aika suunnata hotellille. Lähdimme vielä illan viilennyttyä (ehkä jopa alle 30 asteen) koirien kanssa hotellin viereiselle Kino Siskan terassille iltapalalle. Tässä kaupungissa muuten koirille on lähes joka terassilla valmiiksi juomakupit ja muutenkin koirat tuntuu olevan hyväksyttyjä vieraita.

Tämä paikallinen sadekuuro oli kuin keidas keskellä aavikkoa

Tämä paikallinen sadekuuro oli kuin keidas keskellä aavikkoa

Sarajevo 84 terassilta

Sarajevo 84 terassilta

I <3 Ljubljana, täältä on haikea mieli lähteä vain kahden yön tutustumisen jälkeen. Oletan kuitenkin, että seuraava kohteemme Zagreb ei sekään jätä kylmäksi.

This entry was posted in Hotellit, Nähtävyydet ym, Ruoka, Slovenia and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Slovenian Ljubljana, tänne ehdottomasti uudestaan!

  1. MariJ says:

    Näyttää ja kuulostaa mukavalta kohteelta.

    Blogissani on muuten haaste sinulle :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>