Kylpyläviikonloppu Saimaalla

Mennyt viikonloppu meni leppoisasti kylpyläloman merkeissä pitkästä aikaa. Kohteena oli meille uusi Holiday Club Saimaa Imatran kupeessa. Matkaan lähdettiin muuten koko perheen voimin, mutta kaksi koirista vietiin matkalla hoitoon. Nuori matkailijamme on jo nyt 5kk ikäisenä melkoinen konkari ja tämä olikin hänelle jo kolmas hotellimatka. Tällä kertaa tosin ensimmäistä kertaa kylpylässä ja viikonloppuna olikin edessä ensimmäinen uintikerta.

Clubihotellin sisäänkäynti

Clubihotellin sisäänkäynti

Huone oli kahden hengen superiorhuone Club-hotellissa eli koko suuren kompleksin päärakennuksessa. Ensimmäisen kerroksen etuna oli oma pieni terassi, joka tosin talvella jäi kovin vähälle käytölle. Koiralenkille siitä kylläkin pääsi nopeasti. :) Huoneessa oli suuren parisängyn lisäksi vuodesohva, joten kahden pienen lapsen kanssa tuo riittäisi vielä hienosti. Huoneen suurin miinus tulee oikeastaan ovesta. Oven kiinni vetävä pumppu veti niin vahvasti, että ovi ei auennut aivan täysin ja lastenvaunujen kanssa ovesta kulkeminen yksin oli liki mahdotonta. Toisena tosin koko hotellia koskevana isona miinuksena voisi mainita järkyttävän 15e lisämaksun mikäli tarvitsee vauvalle matkasängyn. Tämä onkin ensimmäinen paikka missä törmään rahastukseen jo vauvojen osalta. Meillä on tosin onneksi omakin matkasänky joten vältimme tämän.

Huone terassin suuntaan

Huone terassin suuntaan

Kylpyläosasto oli odotuksiin nähden yllättävän pieni ja ensikokemukselta jokseenkin pettymys vaikka ulkonäöllisesti onkin varsin tunnelmallinen. Kylpylämaksulla (20e/aikuinen) ei ole käytössä kuin vain yksi normaali sauna. Muihin saunoihin on erillinen 7e maksu, jonka jätimme suosiolla väliin. Pikkulasten allas oli sopivan lämpöinen, mutta olisi voinut olla vähän suurempi. Se oli vähän väliä niin täynnä, ettei sekaan meinannut mahtua. Lisäksi aikuisille olisi voinut olla lämminvesiallas, eri allasosiot on yhtä poreammetta lukuunottamatta samaa sokkeloista allasta. Tuo erillinen poreamme toisi paljon pisteitä lisää jos olisi lämpimämpi. Rengaslasku oli kapuamisen arvoinen. Iglun muotoinen pienten lasten sauna oli hauska lisä, kuten myös vesiurut joihin pääsi mukaan vesisuihkujen sekaan. Miesten ja naisten yhteiset pukuhuoneet on asia minkä soisi leviävän jokaiseen kylpylään, helpottaa huomattavasti käytännön asoita ja on muutenkin paljon miellyttävämpi.

Perjantain kylpyreissu oli poikamme ilmeistä ja eleistä päätellen mahottoman jännittävä ja outokin. Vakava ilme oli naamalla koko ajan ja aika nopeasti lanttu lopulta väsähtikin. Kiukkua ei sentään tullut vaikka uusia kokemuksia tuli roppakaupalla niin altaassa olemisesta aina suihkuun. Lauantai meni pitkälti samaa rataa, mutta sunnuntain kylpyläkäynti ennen huoneen luovutusta olikin jo ihan eri luokkaa. Hymyä alkoi kummasti irtoamaan ja välillä ihan naurattikin kunnolla. Vesiurkujen musiikki, valot ja vesisuihkutkin kiinnostivat selvästi.

Kylpylä ulkoa kuvattuna

Kylpylä ulkoa kuvattuna

Alueen muista aktiviteeteista kokeilimme hohtokeilausta. Musiikki oli ehkä hivenen liian kovalla, mutta muuten antaisin pelkkiä kehuja. Tilaa lastenvaunuille oli reilusti ja – toki uutena paikkana – radat olivat hyvässä kunnossa ja pallot kuin uusia ja kokovalikoimaa oli reilusti. En ole itse koskaan aiemmin keilannut noin hyväkuntoisilla keilapalloilla ja kappas vaan alkoi heitoissa löytymään niin kierrettä kuin myös osumatarkkuutta. Olin tähän mennessä uskonut, että kyseessä on tekniikka-asia mutta niin pallojen kuin radan kunto näyttää olevan loppujen lopuksi suuremmassa osassa.

Hotellin kolmesta ravintolasta kävimme syömässä O’Learyssa, joka on perinteinen sporttibaari eli pääosassa hampurilaiset ja sisustuksessa pääpaino telkkareilla jotka näyttivät eri matseja ja lajeja minne tahansa katseensa suuntasikin. Ravintola oli perjantai-iltana aivan tupaten täynnä ja piti jonkin aikaa jonottaakin jotta sai pöydän. Pääsyinä luultavasti se, että buffet-ravintola Easy Kitchen oli juuri mennyt kiinni ja pihviravintola Le Biff on selvästi kalliimman hintaluokan paikka. Hampurilaiset olivat maultaan hyvät, pulled pork purilaisesta ekstrapojot! Jälkiruoat jouduimme jättämään väliin kun pieni matkalaisemme ilmaisi saaneensa tarpeeksi ravintolassa käkkimisestä.

Kiukkuinen ja väsähtänyt asiakas :)

Kiukkuinen ja väsähtänyt asiakas :)

Koirien suhteen hotelli oli neutraalin koiraystävällinen jos niin voi sanoa. Koiralisä oli yleiseen tasoon jopa edulllinen, 10e / yö ja viipymältä maksimissaan 30e. Eli esim viikon majoituksessa koirista olisi mennyt tuo 30e. Mitään ”ekstraa” koiralisällä ei saa, en tosin itse herkkupussia tms olisi kaivannutkaan. Erillinen koirakäyttöön tarkoitettu pyyhe olisi tosin aina suotava olla, koska se vähentää hotellinkin siivoustarvetta. Sillä kun voi suojata vaikka nojatuolin ja kurakeleillä puhdistaa tassut ennen kuin koko huone on kurassa. Plussaa voi antaa myös lenkkimaastoista: löytyy niin metsää, rantaa kuin ristiin-rastiin meneviä teitä erilaisten majoitusmökkien, hotellien ja huviloiden vaihtelevassa ympäristössä.

Koirat välipalalla

Koirat välipalalla

Alueella rakennetaan edelleen voimakkaasti. Ainakin jonkinlaista paritalojen ja rivitalojen aluetta oli tekeillä ja lisäksi joku isompi kokonaisuus josta ei vielä selvinnyt mitä siitä on tulossa. Päähotellirakennuksen ja ostoskeskuksen välissä on joku vanhempi rakennus, liekö niitä alkuperäisiä Rauhan sairaalarakennuksia vai joku käytöstä poistunut hotellirakennus. Tämän kohtalo ei oikein selvinnyt, ulkokuori oli jo jonkin verran rapistunut ja muutama ikkunakin oli rikki. Keskellä aluetta se on nyt jonkinlainen häpeäpilkku, mutta ehkä sekin vielä kunnostetaan mikäli ruplat jatkavat virtaamistaan alueelle viimeaikaisesta ruplan heikkenemisestä huolimatta.

Rannan rivitaloja

Rannan rivitaloja

Koko alueen kannalta on huono, että hotellin viereisessä miniostoskeskuksessa sijainnut kauppa on lopettanut. Hotellin aulassa on pieni R-kioskin sivupiste mistä saa lähinnä kolmioleipiä, limsaa ja veikkauspelejä. Huviloissa ja villoissa majoittujat ja muut kauppaa kaipaavat joutuvat nyt matkaamaan useamman kilometrin päähän, joten auto on tässä tapauksessa välttämätön. Muutoin kun tuo kokonaisuus on sellainen, että alueelta ei olisi tarvetta poistua ja niin se on alunperin varmasti suunniteltukin.

Imatrankoski talvella

Imatrankoski talvella

Imatralla käydessä pitää aina käydä ihastelemassa Imatrankoskea ja niin tälläkin kertaa, vaikka talvisaikaan ei koskiesityksiä järjestetäkään. Vaikuttavan näköinen ilmestys se on tähänkin vuodenaikaan. Keskustassa käydessä kävimme kokeilemassa paikallisen kiinalaisen ravintolan Xiangfun. Annoksissa kasvikset olivat yllättävän suuressa roolissa ja jotenkin enemmänkin kotiruokamaisesti kuin kiinalaisen ravintolan tyylisesti. Kiinalaisten ravintoloiden yleinen vahvuus kastikkeet olivat pienoinen pettymys, annokset olivat tästä syystä hivenen kuivan oloisia.

Perinteeksi muodostunut viesti hotellille

Perinteeksi muodostunut viesti hotellille

Kokonaisuutena Holiday Club Saimaa oli positiivinen kokemus, jonne voisi tulla toistekin. Kaikki tuntuu toimivan, eikä korjattavina olisi kuin pääasiassa pieniä asioita. Toki näin sopii vain pari vuotta vanhalta paikalta odottaakin.

This entry was posted in Hotellit, Kylpylät, Ravintolat, Suomi and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>