Hotellivarausten tekemisen ja vertailun vaikeus

Hotellivarauksen tekeminen ulkomaille on periaatteessa ja käytännössäkin todella helppoa, todellisten hintojen ja varausehtojen selvittely ja vertaaminen sen sijaan usein lähes mahdotonta. Eri varaussivut kun ilmoittavat saman asian hieman eri lailla tai jättävät eri asioita kertomatta. Normaalivaraaja ei näihin välttämättä törmää, mutta kun on matkassa oman auton ja parin koiran kanssa niin toisinaan matkan varaaminen tuntuu tuskastuttavan hankalalta.

Trivagon hotellihaku

Trivagon hotellihaku

Halvin vaihtoehto ei useinkaan ole se kokonaisuudessaan halvin meidän kokoonpanolla matkatessa. Esimerkkinä löysin yhden 50 euroa maksavan hotellihuoneen johon parkki, kaksi koiraa ja aamupalat olisivat tuoneet lisää 90 euroa. Eli listahinta pitikin lopulta kertoa kolmella. Sitten kun varaussivuston näyttämät hinnat voivat vaihdella myös sen mukaan oletko kirjautunut, katsotko hintoja kotikoneestasi mistä olet ennenkin niitä katsellut vai etsitkö huonetta täysin uudesta ip-osoitteesta eli varaussivuston kannalta olet potentiaalinen uusi asiakas. Kanta-asiakas ei nimittäin omine lisäalennuksineenkaan saa välttämättä sitä halvinta tarjousta.

Itse käytän hotellien etsimiseen tällä hetkellä kolmen komboa: katson Trivagon kautta tarjonnan yleisesti ja Booking.comin sekä Hotels.comin kautta vielä erikseen kirjautuneena. Omista varauksistani ehkä 80% on lopulta noiden kahden kautta ja loput 20% yksittäisten varaussivustojen tai suoraan hotellin kautta.

Booking.comin hotellihaku

Booking.comin hotellihaku

Trivagohan etsii tarjouksia eri varaussivuilta ja sieltä on sitten helppo valita se halvimmalta näyttävä tarjous. Trivagon ongelma omilla tarpeilla on se, että vaikka valitsen hotellit joihin lemmikit ovat tervetulleita niin hakutuloksissa on siltikin paljon hotelleja joihin lemmikkejä ei saa viedä lainkaan. Booking.com saa minulta pisteet selkeydestä, mutta omiin tarpeisiin joudun aina erikseen etsimään koiraveloituksen hinnan muualta tai kysymään hotellista. Booking.com kun tyytyy vain ilmoittamaan ”koirista saatetaan periä maksu”. Hotels.com saa puolestaan pisteet siitä, että siellä on lisäpalvelujen hinnat useimmiten selvästi listattuna. Parkki, lemmikkiveloitus ym kun helposti tuplaavat tai triplaavat muuten halvan yöpymisen.

Hotels.com ilmoittaa lisämaksut selkeästi

Hotels.com ilmoittaa lisämaksut selkeästi (klikkaamalla näet paremmin)

Ja jotta halvimman hinnan hakemista voisi vielä hiukan monimutkaistaa niin tottakai hinnat elävät päivittäin. Joskus tarpeeksi ajoissa varaten voi saada uskomattoman hyvän tarjouksen, joskus taas juuri ennen majoitustarvetta. Monesti käy myös niin, että kun etsit hotellivaihtoehtoja mutta et varaa samantien niin alat saamaan hakemaasi kaupunkiin ja ajalle erilaisia ”ylimääräisiä” alennuksia. Sekavaa, hankalaa, hämmentävää? Kyllä, juuri sitä se on!

Olen tulevaa lomamatkaa varten monena päivänä yrittänyt etsiä ja varata ensimmäisiä hotelliöitä, mutta yhtä monena päivänä turhautunut kun tarjonta tuntuu olevan todella heikkoa ja kallista. Tänään sitten jotain mystistä oli tapahtunut ja parissa tunnissa tuli varattua useampikin majoitus paljon alhaisempaan hintaan kuin mitä aiemmat haut olivat tarjontaa antaneet. Toivoa siis kaiken hankaluuden keskellä siltikin on! :)

This entry was posted in Hotellit, Matkasuunnitelmat and tagged , , . Bookmark the permalink.

2 Responses to Hotellivarausten tekemisen ja vertailun vaikeus

  1. anni says:

    kuulostaapa tutulta 😀 kyllä niillä selailuilla saa helposti pään sekasi, ku on sata välilehtee auki ja sieltä koittaa karsia sopivat esiin…

    • Nallekarkki says:

      Ja sitten kun noi jotkut varaussivustot avaa hotellit uuteen selainikkunaan ja välissä katsot karttaa ja sitten et meinaa enää millään löytää just sitä hotellia niistä kaikista avoimista välilehdistä ja erillisistä ikkunoista…. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>